Kiitos tästä päivästä. Ja Johnny Deppistä. - elämää ms-taudin kanssa
Olen eläkeläinen! Heijaa! Kohta on kuukausi takana ja kertaakaan en ole vielä eläkeläiskorttiani käyttänyt. Johtuneeko siitä, että olen ollut tiukasti kotona ja välttänyt julkisia paikkoja? Sain viimeisimmän lääkeinfuusioni juuri ennen joulua ja koska lääkkeeni laskee valkosoluarvot hyvin matalalle, on ollut parempi välttää kaikkea. Edelleen. Kuten kuluneen vuoden. Äh! Nyt olisi jo ihana päästä kahville keskustaan, syömään ystävän kanssa, istumaan ikkunapöytään kera punaviinin, kiertämään vähän isompaa kauppaa kuin lähikauppani, kutsua ystäviä kotiin illanistujaisiin, mutta. En anna periksi. Jaksan vielä. Tosin nyt tekee tiukkaa. Mutta jaksan silti. Luotan siihen, että tulevaisuus on kirkas, maukas, täynnä kahviloita, ravintoloita, keikkoja, ystäviä, läheisiä ja mikä tärkeintä, halauksia, halitteluja lasten kanssa, silittelyä ja läheisyyttä. Elämää ilman maskia. En voi antaa nyt periksi, matka on jo loppusuoralla. Näin toivon ja näin uskon. Mutta tarkemmin ajateltuna, ei tä