Kiitos tästä päivästä. Ja Johnny Deppistä. - elämää ms-taudin kanssa

 

Olen eläkeläinen! Heijaa! Kohta on kuukausi takana ja kertaakaan en ole vielä eläkeläiskorttiani käyttänyt. Johtuneeko siitä, että olen ollut tiukasti kotona ja välttänyt julkisia paikkoja? Sain viimeisimmän lääkeinfuusioni juuri ennen joulua ja koska lääkkeeni laskee valkosoluarvot hyvin matalalle, on ollut parempi välttää kaikkea. Edelleen. Kuten kuluneen vuoden. Äh! Nyt olisi jo ihana päästä kahville keskustaan, syömään ystävän kanssa, istumaan ikkunapöytään kera punaviinin, kiertämään vähän isompaa kauppaa kuin lähikauppani, kutsua ystäviä kotiin illanistujaisiin, mutta. En anna periksi. Jaksan vielä. Tosin nyt tekee tiukkaa. Mutta jaksan silti. Luotan siihen, että tulevaisuus on kirkas, maukas, täynnä kahviloita, ravintoloita, keikkoja, ystäviä, läheisiä ja mikä tärkeintä, halauksia, halitteluja lasten kanssa, silittelyä ja läheisyyttä. Elämää ilman maskia. En voi antaa nyt periksi, matka on jo loppusuoralla. Näin toivon ja näin uskon.

 

Mutta tarkemmin ajateltuna,  ei tämä vuoden aloitus ole ollut ollenkaan pöllömpi. Ainakin se on ollut parempi kuin muutamat edeltäjänsä. Ystäväni sen tiivisti parhaiten: ”Ihanan positiivinen vuoden alku: eläke juoksee, kodin saa pitää, uusi kaveri muuttaa asuntoon ja ruokaa valmistuu kun kotitalousammattilaisen keittiössä.” Ja kun tähän lisätään tänään alkanut psyko-fyysinen fysioterapia, läheiseni kanssa onnistunut häntä koskeva hoitopalaveri ja perheeni ja ystävieni antama tuki, olen kiitollinen. Kyllä tämän jaksaa.

 

Fysioterapia jännitti minua yllättävän paljon. Mutta mitä turhia! Koska pahimmat oireeni ovat kovat hermokivut ja kaikki mahdolliset fatiikit, ihana fysioterapeuttini sanoi, että keskitymme lihasten jännityksen poistoon, kivun hallintaan, lempeään kehon avaamiseen ja rentoutumiseen. Motorinen fatiikki huomioiden. Hän, neurologiseen fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti, sai jo puolesta sanasta aina kiinni siitä, mitä yritin aamu-unisena selittää. Hän ymmärsi. Hän tiesi. Hänelle ei tarvinnut perustella eikä epätoivoisesti selittää omia oireita. Hän tiesi, mitä tarkoitin. Ja pakko lisätä, että olipa ihana tutustua ja jo hetki työskennellä myös ammattilaisen kanssa, joka tunsi termejä (esim. fatiikki) ja tiesi, mitä ne tarkoittavat. Minulla oli vesipulloa, varapaitaa ja dödö repussa. Seuraavalla kerralla varaan villasukat ja pitkähihaisen paidan. Se on uskomaton tunne, kun tulee kuulluksi ja ymmärretyksi ja sen seurauksena joku ammattilainen suunnittelee tulevat viikot. Lempeästi minulle tehden.

 

Ja se asuntooni muuttava ystävä. Ei, en ole löytänyt miestä, mutta saan ehkä jotain vielä parempaa.  Muutaman viikon päästä jaan kotini kahden miehen kanssa. Antti Holma joutuu kohta jakamaan eteisen lattian Johnny Depp 2.0 kanssa. Holma (rollaattorin) on tärkein apuni arjessa kotoa lähtiessäni, mutta Johnny Depp. En malta odottaa. Sain tänään tiedon, että mittojeni mukaan tehty kevennetty pyörätuoli (Panthera S3 swing) on minulle myönnetty ja tilaus on lähtenyt eteenpäin. Vapise Ikea, olen tulossa!

 

Tunnen suurta iloa ja kiitollisuutta siitä, että kotikaupungissani asiat hoituvat mukisematta sitä mukaan, kun tarve lisääntyy. Minun toimintaterapeuttini on oikea enkeli. Sana vain, ja olen saanut satulatuolin, rollaattorin, suihkutuolin ja nyt ”ammattilaistason” pyörätuolin. Kaupunki maksaa avustajan ja kuljetuspalvelun ja aina on viesteihin vastattu. Pystyn vielä kävelemään, mutta Holman ja Deppin kanssa voin tehdä enemmän, käydä pidemmille reissuilla ja parantaa näin omaa toimintakykyäni ja laajentaa elinpiiriäni. Depp on kevyt minulle kelata ja avustajalle tai ystävälle työntää. Unohdetaan Ikea. Helsinki, täältä tullaan! (Rokotusten jälkeen.)

 

Koti. Avioeron jälkeen olin peloissani siitä, missä asun, miten tulen toimeen, kuinka pärjään. Olen kohta vuoden asunut uudessa kodissani. Olen saanut tehdä tästä oman näköiseni ja olen viihtynyt erittäin hyvin. Olen koti-ihminen ja koti on minulle tärkein kaikesta. Sain tällä viikolla varmuuden siitä, että saan jatkaa elämääni tässä minulle jo hyvin rakkaaksi tulleessa kodissa ja voin hengähtää. Olen kotona ja saan olla kotona. Miten voi ollakaan niin, että tämän asunnon omistaja osoittautuu myös arjen enkeliksi? Kuten hyvä ystäväni on sanonut, meistä pidetään huolta. Ja se on todellakin totta.

 

Vaikka mieleni ja jaksamiseni on välillä järkkynyt tämän pandemian edessä, olen tänään ymmärtänyt, kuinka paljon hyvää tässä omassa, pienessä elämässä myös on. Tänään on ollut hyvä päivä. Huomisesta en tiedä. Ja olen hyväksynyt sen. Joten, kiitos tästä päivästä.