MauSteista elämää

Mitähän tästä nyt ajattelisi? Fatiikki on pahentunut ja tuntuu, että olen luisumassa takaisin sohvan vangiksi. Tänään oli huonoin päivä hetkeen. Tai niin ajattelin. Mutta sitten kirjatessani tuntemuksiani oirepäiväkirjaani huomasin, että näitä päiviä on nyt ollut tosi tiheään. Tämän tosin tein vasta sen jälkeen, kun olin ensin tirauttanut kunnon ketutusitkut, nukkunut kahden tunnin päikkärit ja kun rakas mieheni oli saanut minut hymyilemään. Se onnistui, vaikka olin aurinkolasit päässä peiton alla ja en ensin jaksanut edes puhua. Hänellä on lahja, jota olen oppinut arvostamaan enemmän kuin mitään muuta. Hän saa minut hymyilemään. Olen pitänyt oirepäiväkirjaa nyt vuoden verran. Tarkemmin olen kirjannut tuntemuksiani viime syksystä. Tähän on monta syytä. Tärkein syy on se, että unohdan oireeni ja tuntemukseni sillä sekunnilla kun olo on parempi. Hyvä esimerkki on se, että jo nyt, tätä kirjoittaessani, osa tämän päivän pahasta olosta on jo unohtunut. Hämmennyin lukiessani, että olen toi

Oot vaan positiivinen! Kyllä se siitä! Positiivinen ajattelu auttaa katos jaksamaan. Ja oireetkin vähenee. Teet kivoja asioita ja pidät mielen korkealla. Kuinka paljon saa valittaa ja onko valittamisesta mitään hyötyä? Mikä tekee valittamisesta niin vaikean ymmärtää? Myönnän, olen itsekin keskittynyt tässä blogissa, tähän mennessä, valittamiseen. Tai no, valittamiseen ja valittamiseen, ehkä ennemminkin kirjoitan arjen haasteista, jotka saatetaan nähdä ja ymmärtää valittamisena. Minulle ne ovat normaalia, juuri sitä arkea, ja se oli yksi iso syy blogin aloittamiseen.Tekstit voidaan lukea valittamisena tai ne voidaan lukea inhorealismina. Niin tai näin, aion nyt valittaa. Nimittäin valittamisen väheksymisestä. Sitä on ihan tutkittukin. Kiroilu vähentää kivun tunnetta. Kun lyö varpaansa tuolin jalkaan, kunnon sadattelu helpottaa. Kun ovenkarmit hyökkivät päälle, muutama alitajunnasta ryöppyävä voimasana ja avot, jo sai karmit kuulla kunniansa ja olo on parempi. Muistan, kuinka töissä