Sietämätön epävarmuus

Tänään on ollut taas huono päivä. En tiedä mitä tapahtui. Tipahdin ihan totaalisesti puolen päivän jälkeen ja iltapäivä on mennyt peiton alla. Eilen jaksoin sentään tehdä ruokaa mutta tänään voimat ovat riittäneet vain mikron käyttöön. Yksi sana. Fatiikki.

Voimattomuuttani lisää myös se, että en tiedä mitä elämässäni seuraavaksi tapahtuu ja kuka sen määrittelee. Vihaan epävarmuutta. Epävarmuus syö viimeisetkin voimat ja nakertaa koko ajan alitajunnassa. En tykkää.

Epävarmuuden lisäksi kaikki keskeneräinen ärsyttää ja väsyttää minua. On aina ärsyttänyt. Haluaisin asioiden ratkeavan nopeammin ja hallitummin. Haluaisin itse pystyä vaikuttamaan asioihin enemmän mutta jo jaksamiseni rajoittaa sitä. Minusta tuntuu, ettei oma elämäni ja tulevaisuuteni ole omissa käsissäni. Olen lääkäreiden armoilla, Kelan armoilla ja Kevan armoilla. Olen riippuvainen lausunnoista ja lomakkeista. Lausunnot, lomakkeet, lääkärit ja etuuskäsittelijät määrittelevät kuka olen ja mitä tulen olemaan. He määrittelevät, mihin olen kykenevä ja mihin en. Olenko tarpeeksi sairas saadakseni esimerkiksi työkyvyttömyyseläkettä vai mihin tässä vielä oikein joudun. Puhumattakaan siitä, onko lausunnot ja lomakkeet tehty oikein ja kirjoitettu tarpeeksi hyvin. Nimittäin silläkin on suuri merkitys. Vaihtoehtoja tulevalle on myös niin paljon, että vaikka olen niitä aina jaksaessani tutkaillut, en enää näe enkä ymmärrä, mikä olisi minulle paras tai mihin olen edes oikeutettu. Osasairauspäiväraha, osatyökyvyttömyyseläke, työkyvyttömyyseläke, kuntoutustuki, osakuntoutustuki ja mitä näitä nyt on. Vain pari mainitakseni.

Ihminen on kokonaisuus, minä olen kokonaisuus. Välillä on vaikea erottaa mikä on fatiikkia, mikä on stressiä, mikä on tavallista väsymystä, mikä on odottamiseen vaikeutta, mikä on ärsyyntymistä, mikä on tylsyyttä, mikä on säryistä johtuvaa hermostumisen tunnetta, mikä on alhaista verensokeria, mikä on jännitystä, mikä on turhautumista, mikä on voimattomuuden tunnetta tai mikä on puhdasta ketutusta. Nimittäin sitäkin on. Välillä paljonkin. Mutta se, että on turhautunut tai että on stressaantunut ei poista sitä tosiasiaa, että taustalla on sairaus, joka reagoi näihin kaikkiin.  Olen kokonaisuus. Ja valitettavasti sairastan sairautta joka saa vettä myllyynsä kaikesta tästä. Mutta millä ihmeellä minä saan pidettyä elämäni mukavan tasaisena, kun en tiedä, mitä elämässäni tapahtuu ja kuka siitä viime kädessä päättää?








Kommentit

  1. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai hoitavan liiketoiminnan laajentamiseen?
    Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Thassos kutsuu! - matkavalmistelut ja fatiikki

Kelluen kuntoutustuelle

Olet vielä niin nuori! - ajatuksia työstä ja työkyvyttömyydestä