Tunteet pitkin seiniä. Ja välillä itsekin.

Pari viime viikkoa on ollut paljon kaikenlaista mutta ei yhtään mitään. Olo on todella sekava. En ole saanut mitään kirjoitettuakaan, koska pitkästä aikaa tunteet ovat olleet ihan siellä täällä. Pitkin seiniä. Välillä olen ollut siellä itsekin. Seinillä. Tuntuu, että on ollut liikaa kaikkea mutta samalla olen edelleen voimaton ja väsynyt. Paljon on muuttunut mutta perusasiat pysyy. Sohva. Väsymys. Beck-leffat. Ne pysyy. Mikä sitten on muuttunut?

Mulla oli pitkä epätietoisuuden ja epävarmuuden jakso tuossa taannoin ja siitä viimeksi kirjoittelinkin. No, jotain selvyyttä sain epävarmuuteen työkyky-neuvottelusta, joka pidettiin viikko sitten. Neuvottelu meni erittäin hyvin ja koin, että tulin kuulluksi ja ymmärretyksi. Juttelimme oikein hyvässä yhteishengessä ja teimme tarvittavat suunnitelmat tulevaa varten. Silti, jokin sisälläni kytee edelleen. Mikä hitto tässä on, että koko ajan on sellainen tunne, että jokin rassaa mieltä ja syö sisältä päin, vaikka monta asiaa on jo selvinnyt? Miksi minun pitää kantaa huolta asioista, jotka eivät ole vielä edes tapahtuneet ja miksi minulla on niin epävarma olo?  Alan ihan todella tuskastua!

Yritän tsempata. Pyrin tekemään pikkujuttuja kotona vaikkei energiaa aina olisikaan ja pyrin ottamaan asioista selvää vaikken olisi ihan terävimmilläni. Yritän parhaani. Koko ajan. Käyn melkein päivittäin tuossa lähikaupassa huolimatta olostani ja yritän muutenkin koko ajan. Edes pysyä hereillä. Ja välillä sekin on kyllä jo aika paljon. Tämä kirottu fatiikki on nyt niin tiukassa, että tätä ei saisi auki edes voimapihdeillä. Sekin tuskastuttaa. Olisi ihana joku päivä huomata, että olo on kirkas, iloinen ja energinen. Ja nyt kuulen raikuvaa naurua korvissani, sillä not gonna happen. Mutta saahan sitä toivoa.

Toinen rassaava juttu on tulevaisuus. En ole työkykyinen. Enkä tule olemaan. Mutta tämän hetken ja tulevan eläkepäätöksen välissä on vielä niin monta muuttujaa, että saas kattoo ny mihin tässä vielä joutuu. Valehtelisin jos sanoisin, ettei sekin tuskastuttaisi. Ja pelottaisi. Sillä tällä tunteiden seinällä on tällä hetkellä kaikki tunteet edustettuina. Pelkokin.

Ja juuri äsken sen tajusin. Kyse on minun elämästäni. Minun tulevaisuudestani. Se, etten tiedä mitä se pitää sisällään, saa oloni tuskaiseksi ja tunteeni sekaisin. Ja kaiken huipuksi, vietänkö lopun elämääni elämää, jonka keskiössä on sohva? Mitä elämää se on? Täytyy kai ruveta säästämään uuteen sohvaan.