Farkut jalassa kohti ms-sopeutumisvalmennuskurssia

Olen lähdössä sunnuntaina
kuntoutukseen, tarkemmin sanottuna ms-sopeutumisvalmennuskurssille, Turkuun. Paikkana on Ruissalon kylpylä. Itselleni ominaiseen tyyliin tein tänään listaa mukaan otettavista tavaroista ja vaatteista.

Kutsukirjeessä mainitaan ulkoliikuntavarusteet, sisäliikuntavarusteet, sisäliikuntakengät ja hikipyyhe. No, saadessani kirjeen pari viikkoa sitten, purskahdin nauramaan. Multa löytyy jotkut ikivanhat ulkoiluhousut, check! Joka sään takkikin löytyy, check! Vanhat GoreTex lenkkarit, jotka eivät enää pidä vettä, check! Sisäliikunta, no, legginsit saa kelvata, check! T-paitoja on kaappi täynnä, check! Sisäliikuntakengät lainasin naapurilta, check! Hikipyyhe, öö, kelpaako ihan käsipyyhe? Check!

Jotain minun liikunnallisuudestani kertoo se, että mieheni muistutti minua, ettei farkut ole ulko-, eikä varsinkaan sisäliikuntahousut. Ai miten niin? Hyvin olen farkuilla pärjännyt koko ikäni. En edes omista verkkareita. Nuo pinossa olevat housut ovat jonkin sortin vanhat tuulipuvunhousut. Ehkä neljä kertaa jalassa olleet. Kyllä farkuilla pystyy ihan hyvin kävelemään ja legginsit ovat, heti farkkujen jälkeen, mitä parhaimmat sisäliikuntahousut. Eikös?

Tuleva kuntoutusviikko jännittää. Tämä on outo tunne. Olen töissäni ollut ohjaajana kymmenillä ja kymmenillä leireillä, mutta nyt astun tuntemattomaan. Olenkin osallistuja, en tekijä. Minkälainen ohjelma meillä on? Mitä ohjelma pitää sisällään? Muuta kuin sisä- ja ulkoliikuntaa? Keitä ovat leirikaverini? Sen verran tiedän, että meitä on kymmenen ja meillä kaikilla on ms-tauti. Miten vertaisuus on otettu huomioon ja mitähän se käytännössä tarkoittaa? Ei kai me mitään ryhmätöitä tehdä?

Entä henkilökunta? Paikalla pitäisi olla ainakin neurologi, sairaanhoitaja ja fysioterapeutti. Kai. Minkälaisia he ovat? Paljon olisi kysyttävää ja selvitettävää mutta mitä jos he eivät ole ms-taudin asiantuntijoita? Näinkin voi nimittäin olla. Mitä sitten? Mitä jos he eivät ymmärrä fatiikkiani? Saanko läksyjä, jos en jaksa osallistua kaikkeen? Vai toruja? Ymmärtävätkö he, että jo puolentunnin kävely tuulipuvunhousuissani kostautuu viimeistään seuraavana päivänä? Minua jännittää.

Varasin itselleni, osittain omakustannehintaan, yhden hengen huoneen. Menen paikan päälle jo sunnuntaina, sillä ohjelma alkaa maanantaina klo 9. Olen aina varannut oman huoneen, jos mahdollista, myös ollessani työntekijänä leirillä. Home sweet home. Oma huone. Hämmentävää on hintaero. Minä, vaikeasta fatiikista kärsivä kurssilainen, haluan todellakin oman rauhan. Maksan siitä yli kaksinkertaisen hinnan verrattuna siihen, että majoittuisin toisen kurssilaisen kanssa. Se on päiväunien, yöunien ja oman rauhan hinta. Tuo sunnuntain ja maanantain välinen yö on vielä kalliimpi. Miksi minulla on sellainen tunne, että ei näin. Kertakaikkiaan ei näin. Hyvinvointi kuntoutusviikolla ei voi olla kiinni lompakon paksuudesta. Ei vain voi. Joku itseäni huonommassa kunnossa oleva on voinut joutua valitsemaan kimppahuoneen, koska pieni eläke ei riitä muuhun. Ja Kelan majoitushyvitys on harkinnanvaraista. Ei näin.

Tästä kaikesta huolimatta lähden Turkuun hyvillä mielin. On piristävää olla tilanteessa, missä ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Odotuksia, toiveita ja tavoitteita minulla on paljon, toivottavasti edes jotkut niistä toteutuvat. Minua huojentaa ajatus siitä, että olemme kylpylässä. Jos ei muuta, voin ainakin lillua ja jumpata vedessä niin paljon kuin haluan. Ja silloin minulla ei ole farkkuja jalassa. Ja tiedän, että kokemus vertaisuudesta on tärkeä. Sitä odotan.








Kommentit

  1. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai hoitavan liiketoiminnan laajentamiseen?
    Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Thassos kutsuu! - matkavalmistelut ja fatiikki

Olet vielä niin nuori! - ajatuksia työstä ja työkyvyttömyydestä

Kelluen kuntoutustuelle