Olen tilapäisesti loppu.

Tämä hana paikallisessa baarissa oli syksyllä pakko ikuistaa, koska kuva kertoo enemmän kuin mitkään sanat. Tämä vuosi on ollut niin vaikea, että olen tilapäisesti loppu. Menen talviunille, herättäkää varovasti tammikuussa, sillä jos meno ei ole muuttunut, jatkan unia.

Tähän vuoteen on mahtunut putkistoremontti kaikkine pakkauksineen, tavaroiden poisheittämisineen, muuttoavun järjestämisineen ja asunnon muovittamisineen. Tänä vuonna on ollut muutto väliaikaiseen kotiin, pahenemisvaihe sairaalareissun kera,  avioero ja petetyksi ja hylätyksi tulemisen tunteet, tulehduksen aiheuttama avohaavahoito, muutto takaisin omaan kotiin kaikkine käytännön asioineen, pakkauksineen, oman kodin siivouksineen ja tavaroiden järjestämisineen (ystäville iso kiitos avusta!), uusi ms-lääke, uuden ms-lääkkeen lopettaminen pahojen sivuoireiden takia, kainalon paha tulehdustila, suolistotulehdus, enon aivoinfarkti, työnantajan ilmoitus työsuhteen lopettamisesta eli kohdallani irtisanomisesta, äidin kokema itsemurha-ajajan aiheuttama kolari, isän joutuminen sairaalaan tuntemattoman infektion takia, putkistoremontin valmistumisen myötä tuleva stressi asunnon myynnistä ja siitä, kuka myynnin hoitaa ja maksaa siivoukset ja muut, ja sen myötä iso kysymys siitä, missä tulen asumaan, stressi taksimatkoista ja kaupoissa käynnistä ja viimeisenä itkettävä tieto hyvän ystävän kuolemasta viikko sitten.

Minun pitäisi aloittaa uusi ms-infuusiolääke joulukuun alussa ja toivon todella, että se toteutuu aikataulussa. Se on jo kertaalleen siirretty ja olen siis tällä hetkellä lääkkeetön. Sekin vaikuttaa.

Ms-tauti on aiheuttanut minussa sen, että asioiden vähänkään kasaantuessa, menetän toimintakykyni. Minä, joka olen aina pystynyt toimimaan paineen alla, huomaan, että itku tulee pienestäkin epätietoisuudesta tai paineen alla olemisesta. Muistan lämmöllä yhtä avustajasijaistani kesällä, joka kynä sauhuten selvitti pääni, eli laittoi puhelut, kaupassa käynnit, muistamiset, hoidettavat asiat, maksettavat laskut ym paperille ja tärkeysjärjestykseen. Olin tuolloin(kin) aivan hukassa.

Fatiikki jyllää, se on jyllännyt koko vuoden. Pienikin rasitus ja stressi saa kropan uupumaan. Kaiken tänä vuonna kokemani takia,joista ylempänä on vain osa, olen ollut hyvin hissukseen ja haluankin pyytää anteeksi läheisiltäni ja ystäviltäni. Olen joutunut perumaan ennätysmäärän tapaamisia, koska virtaa ei vain ole ollut. Tämä myös kuuluu tähän tautiin mutta voi että, kuinka sekin ottaa päähän ja aiheuttaa stressiä. Noidankehä on valmis. Minä niin haluaisin puuhata ja tavata mutta en jaksa. Lusikat on loppu.

Mutta periksi en tietenkään anna. Ja tiedostan kyllä, että meillä jokaisella on omat haasteemme tässä elämässä. En vähättele sinun haasteitasi tai halua korostaa omiani. Haluan vain jakaa kanssasi sen kaiken, mikä minua on tänä vuonna rasittanut ja miksi olen myös tietyllä tavalla vetäytynyt omiin oloihini.

 Koen että ratkaisu on edelleen sopeutumisessa ja tämänhetkisen elämäntilanteen hyväksymisessä. Tämä vuosi 2019 on onneksi jo lopuillaan, vedän peiton korville ja laitan herätyskellon soimaan tammikuulle. Olkoon vuosi 2020 parempi!