Miten tässä näin kävi? - suuret elämänmuutokset ja dj-ms
Istun tällä hetkellä sohvalla tätä kirjoittamassa ja olen juuri pyyhkinyt isoimmat kyyneleet pois silmistäni. Olen viimeisen kahden viikon aikana menettänyt kotini, työpaikkani ja avioliittoni. Ja todellakin, tämä kaikki viimeisen kahden viikon aikana.
Olen aivan jaksamiseni äärirajoilla. Olen väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin ja jos kuuntelen oikein tarkkaan, ms-tautini on aloittamassa omia juhliaan. Tarjoilut ovat jo esillä ja dj-ms lämmittelee taustalla. Ms-tautini villiintyy aina pienimmästäkin stressistä tai vastoinkäymisestä, ja nyt on luvassa vuosikymmenen juhlat!
Avioero toi mukanaan paljon. Sen lisäksi, että olen opetellut elämään yksin, ostamaan ja valmistamaan ruokia vain yhdelle, totutellut täysin uudenlaiseen arkeen yksineläjänä, pitänyt huolen ositussopimuksen tekemisestä, eteen tuli tottakai myös asunnon myynti. Tämä asunto, koti, oli meidän yhteinen, lainoja myöten. Kannoin tuota taakkaa pitkään harteillani, mitä jos asunto ei mene kaupaksi, mitä jos hinta jää kauas toivomastamme, mitä jos, mitä jos. Re/Maxin otettua asuntomme myyntiin, siivouksen, puunauksen ja kuvien ottamisen jälkeen meni alle viikko ja asunto oli myyty! Saimme tarjouksen, josta oli vaikea kieltäytyä. Emmekä kieltäytyneetkään. Asunto on myyty ja hinta oli sellainen, että tappion toi vain välityspalkkio. Nyt asunnolla on uusi omistaja mutta onneksi luovutusaika on pitkä. Saan rauhassa katsoa uutta kotia. Jos vain hermoni kestävät tätä epätietoisuutta. Mutta se iso kysymys on, miten tässä näin kävi?
Syksyllä minulle kerrottiin, että koska olen ollut pitkään poissa töistä ja paluu on mahdotonta, työnantajalla on oikeus irtisanoa minut. Nooh, jo tuolloin dj-ms viritteli levyjä ja valmistautui tuleviin juhliin. Ja ennen kuin sinä, lukija, hermostut tästä tilanteesta yhtään enempää, kerron kera suuren kiitollisuuden ammattiliitolleni, että tässä prosessissa minulla on ollut oma, huikea ammattiliiton edustaja mukana, ja yhdessä hänen kanssaan olemme varmistaneet sen, että kaikki on mennyt oikein ja laillisesti. Mutta kyllä useampi itku on tullut tämänkin takia itkettyä. Työ on antanut identiteetin, merkityksen ja sisällön elämälle, erilaisia näkökulmia lasten ja perheiden sekä nuorten ja vanhusten elämään, uuden oppimisen tunteen päivittäin, rakkaita työkavereita ja vapaaehtoisia, joiden kanssa olin enemmän tekemisissä kuin oman puolison tai perheen kanssa. Ja vaikka olen ollut pitkään poissa aktiivisesta työstä, olen edelleen sydämeltäni osa työyhteisöä ja aluetta, jossa työskentelin. Nyt ei ole sitäkään. Irtisanominen vahvistetaan maaliskuussa ja se on sitten siinä. Irtisanomisajan neuvottelin lyhyeksi, joten toukokuussa loppuu melkein 20 vuoden yhteinen työtaival työnantajani, työyhteisöni ja ennenkaikkea kaikkien niiden vapaaehtoisten, lasten ja perheiden sekä muiden ihanien ihmisten kanssa, joihin minulla on ollut kunnia tutustua. Tiukkaa on tehnyt ja tekee edelleen. Kuka minä sitten olen? Miten tässä näin kävi?
Avioeromme harkinta-aika on ohi ja olemme tehneet avioero II – hakemuksen. Tänään. Jotain positiivista löytyi siitä, että tuon jatkohakemuksen pystyi tekemään sähköpostilla. Ei kaavakkeita, ei allekirjoituksen hakemista. Käräjäoikeudelle riittää molempien omasta sähköpostistaan lähettämä viesti: ”Haemme yhteisesti avioeroa.” Jos vielä löytyy asianumero, on käsittelyaika lyhyempi. Kahden ihmisen yhteinen elämä voidaan avioeron jatkohakemuksen kohdalla kuitata yhdellä lauseella sähköpostissa. Oloni on ristiriitainen, toisaalta hyvä näin, toisaalta sieluni huutaa, ettei tämä nyt näin voi mennä! Yksi lause. Ja tämäkin osa elämääni on tullut päätökseen. Miten tässä näin kävi?
Täytän huhtikuussa 42 vuotta. Olen aivan uuden elämän äärellä. Olen menettänyt lyhyessä ajassa paljon ja dj-ms on saanut jo sound checkin tehtyä. Yritän kaikin tavoin rauhoittaa tilannetta, rauhoittaa elämääni ja rauhoittaa näin myös ms-taudin halua riehaantua. Jos tiedossa on bileet, haluan olla niistä itse vastuussa. Ms-taudin järjestämät bileet loppuvat nimittäin sairaalan sänkyyn. Tiedostan kyllä, että ms-tauti ei kysele, jos niikseen tulee, mutta teen kaikkeni, jotta voisin ainakin hillitä jo hieman riehaantunutta tautiani. Lepo. Lepo. Lepo. Ja stressin vähentäminen. Kalenterini tulevat viikot näyttävät hämmentävän tyhjiltä ja hyvä niin. Kuten edellisessä blogissani kerroin, tähän kaikkeen osasin varautua, joten toivottavasti varautumiseni on ollut riittävää. Varautumiseeni liittyy vahvasti myös rollaattorini ja pyörätuolin, ystäväni nimeämät Antti Holma ja Johnny Depp. Näiden apuvälineiden ja uuden avustajani avulla olen voinut jo nyt vähentää liikkumiseeni liittyvää rasitusta ja toisaalta lisätä elinympäristöäni. Olen varovaisen luottavainen tulevaisuuteni suhteen mutta silti tänään päässäni pyörii vain lause ”Miten tässä näin kävi”. Taustamusiikista vastaa dj-ms.
Olen aivan jaksamiseni äärirajoilla. Olen väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin ja jos kuuntelen oikein tarkkaan, ms-tautini on aloittamassa omia juhliaan. Tarjoilut ovat jo esillä ja dj-ms lämmittelee taustalla. Ms-tautini villiintyy aina pienimmästäkin stressistä tai vastoinkäymisestä, ja nyt on luvassa vuosikymmenen juhlat!
Avioero toi mukanaan paljon. Sen lisäksi, että olen opetellut elämään yksin, ostamaan ja valmistamaan ruokia vain yhdelle, totutellut täysin uudenlaiseen arkeen yksineläjänä, pitänyt huolen ositussopimuksen tekemisestä, eteen tuli tottakai myös asunnon myynti. Tämä asunto, koti, oli meidän yhteinen, lainoja myöten. Kannoin tuota taakkaa pitkään harteillani, mitä jos asunto ei mene kaupaksi, mitä jos hinta jää kauas toivomastamme, mitä jos, mitä jos. Re/Maxin otettua asuntomme myyntiin, siivouksen, puunauksen ja kuvien ottamisen jälkeen meni alle viikko ja asunto oli myyty! Saimme tarjouksen, josta oli vaikea kieltäytyä. Emmekä kieltäytyneetkään. Asunto on myyty ja hinta oli sellainen, että tappion toi vain välityspalkkio. Nyt asunnolla on uusi omistaja mutta onneksi luovutusaika on pitkä. Saan rauhassa katsoa uutta kotia. Jos vain hermoni kestävät tätä epätietoisuutta. Mutta se iso kysymys on, miten tässä näin kävi?
Syksyllä minulle kerrottiin, että koska olen ollut pitkään poissa töistä ja paluu on mahdotonta, työnantajalla on oikeus irtisanoa minut. Nooh, jo tuolloin dj-ms viritteli levyjä ja valmistautui tuleviin juhliin. Ja ennen kuin sinä, lukija, hermostut tästä tilanteesta yhtään enempää, kerron kera suuren kiitollisuuden ammattiliitolleni, että tässä prosessissa minulla on ollut oma, huikea ammattiliiton edustaja mukana, ja yhdessä hänen kanssaan olemme varmistaneet sen, että kaikki on mennyt oikein ja laillisesti. Mutta kyllä useampi itku on tullut tämänkin takia itkettyä. Työ on antanut identiteetin, merkityksen ja sisällön elämälle, erilaisia näkökulmia lasten ja perheiden sekä nuorten ja vanhusten elämään, uuden oppimisen tunteen päivittäin, rakkaita työkavereita ja vapaaehtoisia, joiden kanssa olin enemmän tekemisissä kuin oman puolison tai perheen kanssa. Ja vaikka olen ollut pitkään poissa aktiivisesta työstä, olen edelleen sydämeltäni osa työyhteisöä ja aluetta, jossa työskentelin. Nyt ei ole sitäkään. Irtisanominen vahvistetaan maaliskuussa ja se on sitten siinä. Irtisanomisajan neuvottelin lyhyeksi, joten toukokuussa loppuu melkein 20 vuoden yhteinen työtaival työnantajani, työyhteisöni ja ennenkaikkea kaikkien niiden vapaaehtoisten, lasten ja perheiden sekä muiden ihanien ihmisten kanssa, joihin minulla on ollut kunnia tutustua. Tiukkaa on tehnyt ja tekee edelleen. Kuka minä sitten olen? Miten tässä näin kävi?
Avioeromme harkinta-aika on ohi ja olemme tehneet avioero II – hakemuksen. Tänään. Jotain positiivista löytyi siitä, että tuon jatkohakemuksen pystyi tekemään sähköpostilla. Ei kaavakkeita, ei allekirjoituksen hakemista. Käräjäoikeudelle riittää molempien omasta sähköpostistaan lähettämä viesti: ”Haemme yhteisesti avioeroa.” Jos vielä löytyy asianumero, on käsittelyaika lyhyempi. Kahden ihmisen yhteinen elämä voidaan avioeron jatkohakemuksen kohdalla kuitata yhdellä lauseella sähköpostissa. Oloni on ristiriitainen, toisaalta hyvä näin, toisaalta sieluni huutaa, ettei tämä nyt näin voi mennä! Yksi lause. Ja tämäkin osa elämääni on tullut päätökseen. Miten tässä näin kävi?
Täytän huhtikuussa 42 vuotta. Olen aivan uuden elämän äärellä. Olen menettänyt lyhyessä ajassa paljon ja dj-ms on saanut jo sound checkin tehtyä. Yritän kaikin tavoin rauhoittaa tilannetta, rauhoittaa elämääni ja rauhoittaa näin myös ms-taudin halua riehaantua. Jos tiedossa on bileet, haluan olla niistä itse vastuussa. Ms-taudin järjestämät bileet loppuvat nimittäin sairaalan sänkyyn. Tiedostan kyllä, että ms-tauti ei kysele, jos niikseen tulee, mutta teen kaikkeni, jotta voisin ainakin hillitä jo hieman riehaantunutta tautiani. Lepo. Lepo. Lepo. Ja stressin vähentäminen. Kalenterini tulevat viikot näyttävät hämmentävän tyhjiltä ja hyvä niin. Kuten edellisessä blogissani kerroin, tähän kaikkeen osasin varautua, joten toivottavasti varautumiseni on ollut riittävää. Varautumiseeni liittyy vahvasti myös rollaattorini ja pyörätuolin, ystäväni nimeämät Antti Holma ja Johnny Depp. Näiden apuvälineiden ja uuden avustajani avulla olen voinut jo nyt vähentää liikkumiseeni liittyvää rasitusta ja toisaalta lisätä elinympäristöäni. Olen varovaisen luottavainen tulevaisuuteni suhteen mutta silti tänään päässäni pyörii vain lause ”Miten tässä näin kävi”. Taustamusiikista vastaa dj-ms.
Satumainen
VastaaPoistaTiedätkö että täälläkin on samoja fiiliksiä, tosin itselläni on Linnanmäen vuoristoradan yksi vaunuista ilman jarrumiestä niin ajossa. Miten voi kaikki tuntua turhalta ja mitättömältä. Kyyneleitä äsken pyyhkiessäni ajatukset ovat jossain kaukana... Miksi oi miksi just minä jouduin tähän vuoristorataan. Mutta hei toivon sinulle ja kaikille kuitenkin kaikkea mitä elämän on tarkoitus antaa... Ei olla yksin vaan yhdessä tän sairauden kanssa