Kaikki on vinksinvonksin ja aivan heikunkeikun - tunnelmia fysioterapiasta

 

Kun neurologini kysyi minulta loppuvuodesta, olisinko halukas kokeilemaan fysioterapiaa, vastasin hieman empien kyllä. En siksi, ettenkö ymmärtäisi fysioterapian hyötyjä, vaan siksi, että pienenkin psyykkisen että fyysisen rasituksen jälkeen olen piipussa monta päivää. Ajatus viikoittaista koomailuista pelotti. Siihen on syynsä, miksi olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja miksi kaikki fatiikkini arvioituna yhteen, elän kuin veitsenterällä koko ajan. Mikä tekeminen, ajatteleminen, puuhailu, liikkuminen, puhuminen, pohtiminen, kokkailu, katsominen, kuuntelu, suunnitteleminen, kirjoittaminen, virkkaaminen tai edes hengittäminen on milloinkin liikaa. Ja kun tämä ei ole tarpeeksi haastavaa, päivässä on välillä hetkiä, kun jaksan ja pystyn enemmän ja päivässä on hetkiä, kun pelkkä hereillä olo uuvuttaa. Onneksi minulla on upea neurologi, joka on alusta asti ymmärtänyt ja mikä tärkeintä, uskonut, kaiken tämän. Nyt, nyt tulimme yhdessä siihen tulokseen, että kokeillaan. Tässä voi käydä kuinka vain. Ja parhaimmillaan hyvin. Sain HUSilta 15 kerran maksusitoumuksen fysioterapiaan ja nyt takana on 5 kertaa.

 

Fysioterapeuttini ymmärsi heti tavatessamme ja jutellessamme, että minun kohdallani emme tee hikijumppaa ja pyrimme välttämään liikaa fyysistä rasitusta. Sovimme keskittyvämme kivun hallintaan, kropassani olevien jännitysten purkamiseen, rentoutumiseen ja että teemme tutkimusmatkan fysiikkaani. Mitä pystyn tekemään, mikä on haasteellista, mikä on vaikeaa ja miten voimme löytää yksinkertaisia keinoja minulle arkeen kaikesta näistä selviämiseen. Vyyhdin laajuus on alkanut pikkuhiljaa selkiytyä, niin hänelle kuin minulle. Kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, mikään ei ole enää yksinkertaista. Kyse ei olekaan enää rentoutusharjoituksista, hengityksestä, venyttelystä, tasapainosta tai kivun hallinnasta. Kaikki on totaalisen vinksinvonksin.

 

Jos makaat selälläsi, hahmotat vartalosi keskikohdan. Se on terveellä otsasta alaspäin, navan kautta alas. Jos makaat selälläsi, molemmat puolet vartalostasi ovat tasavertaiset ja tuntuvat samalta. Jos makaat selälläsi, rintakehäsi, kätesi ja jalkasi ovat balanssissa ja tuntemus on sama molemmin puolin. Kun pohdit sitä, miltä kätesi tuntuvat, ovatko ne pitkät vai lyhyet, tunnistat ne varmasti ihan normaaleina käsinä. Sama jalkojen kohdalla. Kun pohdit vartalosi ääriviivoja, tunnistat itsesi ja vartalosi rajat. Kun laitat peiton päälle, se lämmittää ja antaa oman painonsa tuntua tasaisesti ympäri kehoasi. Kun seisot  jalat hieman erillään toisistaan, olet vakaassa ja tasapainoisessa asennossa. Kun teet pientäkin fyysistä suoritusta, pystyt samaan aikaan vastaamaan sinulle esitettyihin kysymyksiin. Kun keskityt venyttelemiseen, et unohda hengittää. Kun teet pientä, siis pientä, pyörittävää liikettä vartalollasi, pysyt pystyssä eikä se aiheuta mitään outoja tuntemuksia. Kun otat aamu-unisena maitopurkin jääkaapista kahvia varten, sinä vain otat sen. Kun joudut kääntämään päätäsi yllättäen ja nopeasti, teet sen. Silmät seuraavat ja olo pysyy normaalina. Ja näin pitäisikin olla. Paitsi että minulla on kaikki täysin heikunkeikun.

 

Oma tuntemukseni vartaloni keskikohdasta on vasemmalla, solisluu kohdalta alas. Ja se ei ole suora. Se mutkittelee. Vartaloni vasen ja oikea puoli eivät ole tasapainossa. Oikea puoli on tunteeltaan isompi, ”täydempi” ja raskaampi. Kun makaan selälläni, tunnen kuinka oikea puoli olisi kuin ilmapallo, jossa on paljon ilmaa ja vasemmalla puolella vartaloani ilmaa on huomattavasti vähemmän. Kuin ilmapatja, jossa vasen puoli vuotaa ja on jo lysähtämäisillään kasaan.

 

Tuntohäiriöt ovat pahimmat, yllättävää kyllä, rintakehän kohdalla. Tunnen painopeiton antaman painon käsissä ja jaloissa, tosin kuten äsken kerroin, hyvin eri tavalla mutta kuitenkin, mutta en tunne painoa rintakehäni päällä. Jopa fysioterapeutin tekemät painoharjoutukset suoraan rintakehälle eivät juuri muuttaneet tilannetta.

 

Käteni tuntuvat normaalin pituisilta, mutta jalkani. Voi jalkani. Hahmotan ne erittäin lyhyinä, ja oikean ”täytenä” kuten ilmapallo, vasemman pienenä, lyhyenä ja tyhjänä. En myöskään kunnolla tunnista vartaloni ääriviivoja, vasen puoli on tässäkin heikompi. Pää sitä vastoin tuntuu isolta. Kuin sementtimöhkäle ja aivan epäsuhdassa vartaloon. Ja mikä hauskinta, viimeisten aivokuvien peusteella aivoni tilavuus on pienentynyt (aivoatrofia). Pääni raskaus ei siis johdu ainakaan isoista aivoistani.

 

Kun seison ilman tukea, jalkani muuttuvat terästangoiksi. Niistä häipyy se viimeinenkin joustavuus ja rentous. Kun minulta kysytään kysymyksiä tehdessäni niinkin pieniä harjoitteita kuin jalkojen jännittäminen, ja vielä kaiken lisäksi ollessani samalla selinmakuulla lattialla, en pysty keskittymään molempiin. Joko jännitän jalkojani tai vastaan kysymyksiin. Molempiin en pysty yhtä aikaa.

 

Kun teen pyörittävää liikettä vartalollani, se loppuu hyvin lyhyeen. Ilman kiintopistettä en pystyisi tähän ollenkaan. En pysty tekemään nopeita liikkeitä päälläni puolelta toiselle, enkä pysty aamulla vain ottamaan maitopurkkia jääkaapista kahvia varten. En ollut ollenkaan ymmärtänyt, kuinka vinksinvonksin kehoni on ja kuinka heikunkeikun arkeni toimii.

 

Mutta. Olen tätä nyt pohtinut. Tarvitsen tukea ja opastusta kehoni tuntemisen suhteen. Tosin kun ms-tauti on kyseessä, se tunne voi huomenna olla täysin päinvastainen. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että vaikka nyt tulee paljon asioita päivänvaloon ja paljastuu erityisesti minulle, en ole tähänkään asti antanut näiden häiriöiden haitata. Olen sopeutunut. Minulla on apuvälineitä. Et myöskään näe minua seisomassa ilman pientä jalkojen liikettä tai seinää, johon nojata. Etsin tuolin johon istua. Jos haluan keskittyä juttelemiseen, en tee muuta. Pyrin keskittymään yhteen asiaan kerrallaan ja fysioterapian jälkeen pidän vapaapäivän. Sillä niin ihmeellistä kuin se onkin, tämänkin kaltainen psyko-fyysinen fysioterapia saa minut väsymään. Paljoon olen sopeutunut mutta täytyy myöntää, että kyllä tämä ms-tauti on ihmeellinen sairaus. Nyt ymmärrän sen, mitä tarkoittaa ”ms-tauti on jokaisella erilainen”. Minulla on tänään kaikki täysin vinksinvonksin ja huomenna heikunkeikun ja sehän vasta jännittävää onkin!