Fatiikin kirous

Fatiikki. Kun väsyttää. Kun on täysin uupunut. Kun aamusuihkun, Hesarin ja aamukahvin jälkeen täytyy jo levätä. Kun voimat eivät riitä edes puhumiseen. Kun elämä pysähtyy sohvalle peiton alle ja päivä täyttyy siitä, kun vaihtaa sohvalla kylkeä ja televisiossa kanavaa. Kun ei jaksa tehdä ruokaa ja syöminenkin tuntuu työläältä. Kun keskittyminen on nollissa ja kotona köpötellessä törmäilee oven karmeihin. Kun ei jaksa edes soittaa ystävälle koska tietää, ettei jaksa puhua saatikka kuunnella. Kun silmiäkään ei jaksa pitää auki ja päikkäreitä kertyy useampikin yhdelle päivälle.  Kun muisti pätkii ja kaikki, jopa pyyhkeiden haku taloyhtiömme kuivaushuoneesta, on laitettava kännykän muistutuksiin. Kun päivät menevät ohi harmaassa sumussa, sohvan pohjalla nuokkuen. Totaalinen toimintakyvyn, ajattelun ja keskittymisen vievä fyysinen ja kongnitiivinen uupumus joka ei helpota lepäämällä tai nukkumalla. Sitä elämäni on ollut nyt kuukauden päivät.

Mikset nuku enemmän? Lähde ulos kävelemään, on niin kaunis talvipäiväkin. Uiminen tekee kuulemma hyvää. Sähän tykkäät tehdä ruokaa, tee jotain hyvää sapuskaa. Lepää vain ja kerää voimia. Voithan sä aina tulla meille kahville, se piristää!

Ei. En lähde ulos. En mene uimaan. Juu, lepään koko ajan mutta voimia ja energiaa lepääminen ei anna. Perunoita yritin yksi päivä kuoria, kesken jäi. Kääretortun taikinan vaahdotin lattialla istuen. Kahville olisi ihana tulla mutta en jaksa nousta sohvalta, en jutella, en kuunnella. En siis nyt pääse.

Päivissä on kuitenkin eroja. Niinä päivinä kun huomaa jaksavansa enemmän, houkutus tehdä enemmän on suuri. Virhe. Suuri virhe. Kääretorttupäivän jälkeen lepäsin kaksi päivää. Erehdyin siivoamaan viime viikon torstaina. Nyt on tiistai. Alkaa helpottaa. Ensi viikonloppuna olisi kivat talviriehapäivät. Mutta onko mulla sen jälkeisinä päivinä tärkeää menoa? Sille saa nimittäin heittää hyvästit jos lähden riehailemaan. Eli katsomaan kun muut ilakoi talven riennoissa. Jos haluaisinkin tänään lähteä ystäväni luokse kahville, saattaa jaksamiseni olla nollissa kolmen tunnin kuluttua. Onneksi on ystäviä, joiden luokse voi mennä sohvalle makoilemaan. Eikä tarvitse puhua koko ajan. Voi vain olla. Mutta olisihan se nyt kiva puhuakin. Ehkä tulen huomenna. Nyt käännän sohvalla kylkeä.