Kapina YKssa
Olen silloin tällöin puolileikilläni verrannut itseäni YK:hon. Olen persoonaltani rauhallinen, rauhoittava ja konflikteja karttava. Asiat pitää hoitaa rauhanomaisesti ja erilaisia näkemyksiä kunnioittaen. Kompromissi on mielestäni aina paras ratkaisu. Olen kuullut sanottavan, että hermoni ovat vähintään lehmän hermot, ja näinhän se on. Mua on todella vaikea saada suuttumaan saatika menettämään hermojani. No, rehellisesti, ei se aina ole onnistunut, eikä se todellakaan aina ole paras ratkaisu, mutta sellainen pohjimmiltani olen. Mielummin rauha, vaikka vähän pettymystä niellen, kuin avoin sotatila.
Sairastuttuani en ole ollut vihainen. Olen pyrkinyt rauhoittamaan itseni ja ottamaan tilanteet ja päivät vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Sekin on mulle hyvin ominaista. Toki on ollut huonoja aikoja ja turhautuneisuus on vallannut mieleni, mutta vihainen en ole ollut ja olen pyrkinyt välttämään pahan olon siirtämistä läheisiini. Tarvitsen heiltä positiivisuutta ja energiaa, en tappelua. Ja juuri sitä olen saanutkin, runsain mitoin.
Nyt, viime kuukausien aikana, olen havainnut kapinan nousseen YK:ta vastaan. Suustani pääsee sammakoita, hermot, ne lehmän hermot, ovat riekaleina ja ymmärtämiseni erilaisia toimintatapoja kohtaan on poissa. Huomaan, etten kestä ollenkaan mun mielestä vääränlaista toimintaa, vääränlaisia ajatuksia tai vääränlaista puhetta. En jaksa yhtään jankata, jos mielestäni toinen ei vaan ymmärrä, ja se kompromissien tekeminen tai toisen ymmärtäminen, se on tipotiessään. Tulen vihaiseksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Käännän selkäni ja lähden pois. Olkoon. Pitäköön tunkkinsa. Mä en vaan jaksa. En.
Nyt te kaikki ajattelette, että hyvänen aika, onko Terhillä parisuhdekriisi? Voitte hengittää, ei ole. Päinvastoin, YK nojaa tällä hetkellä hyvin vahvasti toiseen jäsenvaltioon. Siihen tärkeimpään. Mutta koska kapina on noussut, toki sammakot villiintyvät välillä kotonakin. Mutta se kapina, se lähtee ihan muualta. Ja tämä on vaikeaa. En tiedä kuka kapinasta on vastuussa. Tiedän vain, että YK:n panssariin on tullut särö. Jotain tekemistä särön kanssa voi olla uupumuksella, väsymyksellä, keskittymiskyvyn puutteella ja kivuilla. Mutta myös tunteiden vahvistumisella. Koen, että tunnen nyt vahvemmin, tunteet ovat yksinkertaistuneet ja voimistuneet. Ajattelen ensimmäistä kertaa elämäni aikana itseäni. Mikä minulle on hyväksi. Välillä sitä on jopa pois käveleminen tai vastaan sanominen. Minussa ei juuri nyt ole tilaa eikä ymmärrystä minkäänlaista jankkaamista, epämääräisyyttä, vehkeilyä tai suoranaista törttöilyä kohtaan. Mutta se ei välttämättä ole huono asia, eihän?
Sairastuttuani en ole ollut vihainen. Olen pyrkinyt rauhoittamaan itseni ja ottamaan tilanteet ja päivät vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Sekin on mulle hyvin ominaista. Toki on ollut huonoja aikoja ja turhautuneisuus on vallannut mieleni, mutta vihainen en ole ollut ja olen pyrkinyt välttämään pahan olon siirtämistä läheisiini. Tarvitsen heiltä positiivisuutta ja energiaa, en tappelua. Ja juuri sitä olen saanutkin, runsain mitoin.
Nyt, viime kuukausien aikana, olen havainnut kapinan nousseen YK:ta vastaan. Suustani pääsee sammakoita, hermot, ne lehmän hermot, ovat riekaleina ja ymmärtämiseni erilaisia toimintatapoja kohtaan on poissa. Huomaan, etten kestä ollenkaan mun mielestä vääränlaista toimintaa, vääränlaisia ajatuksia tai vääränlaista puhetta. En jaksa yhtään jankata, jos mielestäni toinen ei vaan ymmärrä, ja se kompromissien tekeminen tai toisen ymmärtäminen, se on tipotiessään. Tulen vihaiseksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Käännän selkäni ja lähden pois. Olkoon. Pitäköön tunkkinsa. Mä en vaan jaksa. En.
Nyt te kaikki ajattelette, että hyvänen aika, onko Terhillä parisuhdekriisi? Voitte hengittää, ei ole. Päinvastoin, YK nojaa tällä hetkellä hyvin vahvasti toiseen jäsenvaltioon. Siihen tärkeimpään. Mutta koska kapina on noussut, toki sammakot villiintyvät välillä kotonakin. Mutta se kapina, se lähtee ihan muualta. Ja tämä on vaikeaa. En tiedä kuka kapinasta on vastuussa. Tiedän vain, että YK:n panssariin on tullut särö. Jotain tekemistä särön kanssa voi olla uupumuksella, väsymyksellä, keskittymiskyvyn puutteella ja kivuilla. Mutta myös tunteiden vahvistumisella. Koen, että tunnen nyt vahvemmin, tunteet ovat yksinkertaistuneet ja voimistuneet. Ajattelen ensimmäistä kertaa elämäni aikana itseäni. Mikä minulle on hyväksi. Välillä sitä on jopa pois käveleminen tai vastaan sanominen. Minussa ei juuri nyt ole tilaa eikä ymmärrystä minkäänlaista jankkaamista, epämääräisyyttä, vehkeilyä tai suoranaista törttöilyä kohtaan. Mutta se ei välttämättä ole huono asia, eihän?
Kommentit
Lähetä kommentti