Kiitos juuri sinulle! Tuhat on rikki!
Viime yö oli pitkästä aikaa huono. Ensin nukahdan sohvalle, tosin niin käy todella usein, ja sänkyyn kömpiessäni uni ei tullut ja jalkoja särki. Ja särki niin vimmatusti. Onneksi olen jossain vaiheessa nukahtanut herätäkseni uudelleen aivan liian aikaisin. Eihän siinä mikään auttanut, ylös vain ja kahvin keittoon.
Huonoa yötä ja aamua ei helpottanut ollenkaan se, että Hesaria ei kuulunut eikä näkynyt. Olen tapojeni orja, aamu ilman Hesari ja kahvia, sekä Ylen Aamu TVtä, on katastrofi. Tänään kaksi noista petti minut heti alkuunsa. Hesaria ei ollut ja Aamu TV ei ollut vielä alkanutkaan. Mikä avuksi? Rupesin tutkailemaan tämän blogin tilastoja ja whaat? Yhdeksällä tekstilläni oli yhteensä yli tuhat lukukertaa. Siis mitä? Yli tuhat?! Kivut unohtuivat ja suuri ilo ja hämmennys valtasi mieleni. Näitä tekstejäni luetaan ja keskimäärin sata lukukertaa per teksti. Oho.. hups. Kuin tässä näin on käynyt? Fatiikin kirousta on luettu yli 200 kertaa. Siis 200! Olen sanaton.
Kun aloitin tämän blogin, ajatukseni oli aukikirjoittaa itselleni omia tuntemuksiani, oireitani ja tunnelmiani tämän sairauden kanssa. Olen aina kirjoittamalla saanut asioihin järkeä ja tolkkua ja kirjoittaminen on auttanut minua jäsentämään tuntojani. Kirjoittajana olen myös sellainen, etten näitä tekstejä juurikaan hiero, se mitä tulee paperille, se siihen jää. Uskon vahvasti omalla kohdallani alitajunnan voimaan siinä, mitä tulee kirjoittamiseen. Ehkä siksikin on niin hämmentävää, että näitä tekstejä luetaan ja joihinkin kysymyksiini ja aiheisiini ovat rakkaat ystävät ja vertaiset jopa samaistuneet. Vaikka tämä tauti on jokaiselle erilainen, tarttumapintaa näyttää löytyvän. Ehkä se kertoo siitä, että meistä jokainen kantaa sisällään niin erilaisia varaosia kuin erilaisia tunteitakin. Vaikka omalla kohdallani kyse on ms-taudista, pohdintani kivuista, väsymyksestä, tukiviidakosta ja erilaisista varaosista saa vastakaikua monen teidän kohdalla. En tiedä, mutta näin toivon. Tiedän myös sen, että monet läheiseni seuraavat blogiani. Heidän tukensa on sanoinkuvaamattoman tärkeää ja blogi syntyi osittain myös siitä ajatuksesta, että haluan rohkeasti kertoa mitä minulle kuuluu ja haluan myös jakaa ja avartaa omalta, pieneltä osaltani tämänkin taudin tuntemusta. Itsehän sitä vasta opiskelen mutta näin laitan oppimani jakoon. Aiheet eivät ole helppoja, mutta no, elämä ei aina ole helppoa.
Aamuyöstä tilastoja innoissani tutkiessani tiesin kuitenkin sen tosiasian, että huonon yön jälkeen tulee huono päivä. Jouduin jopa perumaan erään mahtavan kuuloisten jutun, vegaani-illallisen, tämän väsymyksen takia. Minä, vannoutunut punaisen lihan ystävä. Mutta jotain olen tainnut jo oppia, tässä väsymyksen tilassa parasta minulle on lepo. Vaikka harmittaakin!
Tänään siis iloitsen ja olen kiitollinen blogini saamasta huomiosta sohvalla peiton alla leväten ja suklaata syöden. Suklaa on muuten paras lääke ikinä ja se maistuu aina yhtä hyvältä vaikka olo olisi kuinka huono tahansa!
Kiitos juuri sinulle ja kiitos kun luit tämänkin blogitekstin. Tämä on blogini 10. teksti ja kunhan jaksan, taidan juhlistaa tätä kaikkea. Miten, sitä en vielä tiedä.
Nöyrin kiitokseni juuri sinulle!
Huonoa yötä ja aamua ei helpottanut ollenkaan se, että Hesaria ei kuulunut eikä näkynyt. Olen tapojeni orja, aamu ilman Hesari ja kahvia, sekä Ylen Aamu TVtä, on katastrofi. Tänään kaksi noista petti minut heti alkuunsa. Hesaria ei ollut ja Aamu TV ei ollut vielä alkanutkaan. Mikä avuksi? Rupesin tutkailemaan tämän blogin tilastoja ja whaat? Yhdeksällä tekstilläni oli yhteensä yli tuhat lukukertaa. Siis mitä? Yli tuhat?! Kivut unohtuivat ja suuri ilo ja hämmennys valtasi mieleni. Näitä tekstejäni luetaan ja keskimäärin sata lukukertaa per teksti. Oho.. hups. Kuin tässä näin on käynyt? Fatiikin kirousta on luettu yli 200 kertaa. Siis 200! Olen sanaton.
Kun aloitin tämän blogin, ajatukseni oli aukikirjoittaa itselleni omia tuntemuksiani, oireitani ja tunnelmiani tämän sairauden kanssa. Olen aina kirjoittamalla saanut asioihin järkeä ja tolkkua ja kirjoittaminen on auttanut minua jäsentämään tuntojani. Kirjoittajana olen myös sellainen, etten näitä tekstejä juurikaan hiero, se mitä tulee paperille, se siihen jää. Uskon vahvasti omalla kohdallani alitajunnan voimaan siinä, mitä tulee kirjoittamiseen. Ehkä siksikin on niin hämmentävää, että näitä tekstejä luetaan ja joihinkin kysymyksiini ja aiheisiini ovat rakkaat ystävät ja vertaiset jopa samaistuneet. Vaikka tämä tauti on jokaiselle erilainen, tarttumapintaa näyttää löytyvän. Ehkä se kertoo siitä, että meistä jokainen kantaa sisällään niin erilaisia varaosia kuin erilaisia tunteitakin. Vaikka omalla kohdallani kyse on ms-taudista, pohdintani kivuista, väsymyksestä, tukiviidakosta ja erilaisista varaosista saa vastakaikua monen teidän kohdalla. En tiedä, mutta näin toivon. Tiedän myös sen, että monet läheiseni seuraavat blogiani. Heidän tukensa on sanoinkuvaamattoman tärkeää ja blogi syntyi osittain myös siitä ajatuksesta, että haluan rohkeasti kertoa mitä minulle kuuluu ja haluan myös jakaa ja avartaa omalta, pieneltä osaltani tämänkin taudin tuntemusta. Itsehän sitä vasta opiskelen mutta näin laitan oppimani jakoon. Aiheet eivät ole helppoja, mutta no, elämä ei aina ole helppoa.
Aamuyöstä tilastoja innoissani tutkiessani tiesin kuitenkin sen tosiasian, että huonon yön jälkeen tulee huono päivä. Jouduin jopa perumaan erään mahtavan kuuloisten jutun, vegaani-illallisen, tämän väsymyksen takia. Minä, vannoutunut punaisen lihan ystävä. Mutta jotain olen tainnut jo oppia, tässä väsymyksen tilassa parasta minulle on lepo. Vaikka harmittaakin!
Tänään siis iloitsen ja olen kiitollinen blogini saamasta huomiosta sohvalla peiton alla leväten ja suklaata syöden. Suklaa on muuten paras lääke ikinä ja se maistuu aina yhtä hyvältä vaikka olo olisi kuinka huono tahansa!
Kiitos juuri sinulle ja kiitos kun luit tämänkin blogitekstin. Tämä on blogini 10. teksti ja kunhan jaksan, taidan juhlistaa tätä kaikkea. Miten, sitä en vielä tiedä.
Nöyrin kiitokseni juuri sinulle!
Kommentit
Lähetä kommentti